On joulu ja riemuitsee mieleni.

On joulu ja riemuitsee mieleni.

On joulu ja riemuitsee mieleni.

Hinta 24,90 €

Director cantus Martti Syrjäniemi on säveltänyt viisi joululaulua Niilo Rauhalan, Inkeri Karvosen sekä Marjut Vannaksen runoihin. NUOTIT SEKÄ KUOROLLE ETTÄ MATALEMMALLE JA KORKEAMMALLE YKSINLAULULLE.

Näin säveltäjä kertoo teoksensa synnystä:

”Sävelsin vuonna 2001 ensimmäisen joululauluni “Taas on joulu”. Tämä joululaulu saavutti nopeasti suuren suosion ja sitä pyydettiin toistuvasti irtonuottina eri puolelle Suomea. Sittemmin tämä joululaulu on tallennettu usealle eri äänitteelle. Tuon joululaulun synnystä alkaen olen aika ajoin miettinyt säveltäväni useampia joululauluja. Näin olisi kokoelma säveltämiäni joululauluja tarjolla yhtenä julkaisuna samoissa kansissa. Vuosien saatossa ajatukseni on kypsynyt hiljalleen. Niinpä kädessäsi on nyt kokoelma Viisi joululaulua.”

”Minulla on ollut etuoikeus saada säveltää musiikkia upeisiin ja puhutteleviin runoihin. Koskettavat runot ovat olleet suuri inspiraation lähde. Joululaulujen osalta ajattelenkin niin, että puhuttelevat runot ovat aina se ”kolikon toinen puoli”. Kun runo ja musiikki lyövät kättä ja osuvat yksiin, syntyy yhtenäinen kokonaisuus, taideteos. Toivottavasti näissä teoksissa valot ja varjot vaeltelevat vuorollaan niin että kuulija saisi kokea ikään kuin sateenkaaren tavoin erilaisia värejä ja vivahteita sävelten lomassa.”

”Haluan kiittää lämpimästi Niilo Rauhalaa, Inkeri Karvosta sekä Marjut Vannasta, joiden runoihin olen saanut säveltää musiikin. Suuri kiitos kuuluu myös perheelleni ja vanhemmilleni, jotka ovat kärsivällisesti kannustaneet minua sävellystyössäni. Toivomukseni on, että nämä sävelet saisivat soida joulusta jouluun läpi sukupolvien ja tuoda kuulijoilleen iloa, sekä heijastaa oikean Joulunlapsen läsnäoloa sydämiin.”

N. 40 sivua, ISBN 9789527037768

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tilaus toimitetaan kahden arkipäivän kuluessa maksun saapumisesta.
Ennakkotilaukset toimitetaan heti kun mahdollista.
Mahdolliset reklamaatiot p. 040 6710 tai www.wanhatkirjat@gmail.com
Tilauksen tai tuotteiden palauttaminen tulee tehdä viimeistään 14 päivän kuluessa. Asiakas maksaa palauttamisesta aiheutuvat postikulut. Tavara toimitetaan mielellään postitse osoitteeseen Wanhat Kirjat Oy, Kuusikuja 1, 91910 TUPOS.

Pankkimaksut
Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Tiliotteellasi maksunsaajana näkyy Checkout Finland Oy, me välitämme maksusi verkkokauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.

Checkout Finland tarjoaa myös mahdollisuuden maksaa tilisiirtolomakkeella.

Luottokorttimaksut
Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.

Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti suojatulla maksulomakkeella eikä maksukortin tietoja tallenneta verkkokaupan järjestelmiin.

Wanhat Kirjat Oy, puh. 040 6710 723, wanhatkirjat@gmail.com
Y-tunnus 2849872-8

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit